tiistai 9. syyskuuta 2014

Kassakaappigalleriassa Olga Malytchevan maalauksia

Galleria Patinan yhteydessä toimivassa Kassakaappigalleriassa on syyskuussa esillä jyväskyläläisen Olga Malytchevan öljyvärimaalauksia.
Olga on maalannut useimmat esillä olevat teokset kuluneen kesän aikana ja myyntinäyttelystä on mahdollisuus saada ostamansa teos heti mukaansa.

Pienessä ja intiimissä galleriassa Olgalle läheiset aiheet, naiset ja kukat, ovat esillä 6.9.-1.10.2014 välisen ajan.

Etukäteen sopimalla on mahdollisuus tavata taiteilija paikanpäällä.


maanantai 1. syyskuuta 2014

Eila Kinnusen taidenäyttely- Päivä ja Yö

Maalausteni aiheet ovat liittyneet viime vuosina enimmäkseen puihin ja maisemiin. Vuonna 2011 tein myös kaksi kukkataulua krasseista. Ajatuksena oli palata kasveihin joskus myöhemmin.
Kesällä 2013 Harjun portaiden istutukset koostuivat suurimmaksi osaksi juuri krasseista. Elokuussa ne olivat täydessä kukassa ja rönsyilivät villisti muurien päällä. Aurinkoisella säällä terälehtien oranssit, keltaiset ja punaiset sävyt hehkuivat, ja koukeroiset kukkavarret mutkittelivat valoissa ja varjoissa loputtomia reittejään. Otin näkymästä paljon valokuvia, joiden pohjalta kaikki Patinan 10 maalausta on tehty.